Hei taas ja pahoittelut nettihiljaisuudesta. Onneksi radio pitää edelleen
suitset tiukalla ja muulin täydessä ravissa. Villi muuli on pauhannut tämän
vuoden radiotaajuuksilla kohta koko albumin biisiarsenaalin voimin!! Bändi on
loppukesästä ja alkusyksystä keikkaillut hyvällä sykkeellä ja vastaanotto on
ollut kannustavaa. Kiitos teille kaikille! Bändi tähyää edelleen tien päälle
ja onpahan muulin kavioita vauhdittamassa myös uusi keikkamyyjä
(Ohjelmapalvelu Majakka). Jos siis kaipaatte kulmillenne hyvää ja tuoretta
live-musiikkia, niin Villi muuli -tour iskee kavionsa paikkakunnallenne
enemmän kuin mielellään!
28/05/11 MUULI KARKAAMASSA KESÄLAITUMILLE
Bändi
kiittää kevään keikoilla mukana olleita! Monta keikkaa on keretty soittaa ja
monta tullaan vielä soittamaan. Villi muuli -levyn biisit ovat saaneet myös
tiuhasti radiosoittoaikaa ja mm. Radio Deillä levyn biisit ovat
parhaimmillaan olleet kanavan soitetuimpia biisejä (mm. Jerusalem).
Mahtavuutta! Kevään keikkapäiväkirjoja on myös päivitelty, joten ei muuta kuin
tsekkaamaan, mitä kaikkea sitä on tullut taas koomailtua :) Nähään keikoilla!
11/04/11 VIIKON LEVY JA JULKKARIJUHLAKEIKKA
Uusi levy on otettu hienosti vastaan ja palaute on ollut hyvää. August
kiittää runsaslukuista Villi muuli -levyn ostajajoukkoa!
Villi muuli soi tällä viikolla (vko 15) Radio Dein viikon levynä. Biisejä
esittelyineen kuultavissa arkisin klo 8.50 ja 12.30 sekä lauantaina vielä
kaikki osiot uusintana klo 17.25.
Perjantaina 15.4. on puolestaan luvassa hieno konsertti Kälviän kirkossa klo
19.00, jossa juhlistetaan levyn julkaisua. Musaelämystä tarjoilemassa August
vierailijoineen, Riikka Elisabet, Aegis ja Kälviän nuori seurakunta.
Konsertin jälkeen tarjolla iltapalaa seurakuntakodilla. Konserttiin vapaa
pääsy, iltapala 2e.
HUOM!!
August-kaupassa nyt kevätauringossa sulaneet huhtikuuhinnat!
Pitkä, mutta kannattava odotus palkitaan tänään, kun kolmas August-albumi
"Villi muuli" päästetään irti. Levyllinen uutta ja tuoretta musaa,
olkaa hyvät!
Siirrä
hiiren osoitinta hieman oikealle ja tilaa "vikuroiva virtapiikki"
kotiisi. Bändi kiittää kaikkia ennakkotilaajia! Alla myös uunituoretta maistiaista
uuden levyn materiaalista - videon kera!
Kalenteriin raapustetaan päivämääriä, ja karavaani on lähtövalmiina - ehkä
juuri sinun kirkonkylällesi. Nähdään siis keikoilla!
24/01/11
AUGUSTIN KOLMAS ALBUMI ”VILLI MUULI” KAUPOISSA 23.02.!
Olemme
onnellisia ja kiitollisia siitä, että suuri työ on nyt tehty, ja lopputulos
on pian kaiken kansan ulottuvilla. Villi muuli päästetään karsinastaan
vapauteen helmikuun 23. päivä.
Hyvät ystävät, August ja Villi muuli ovat valmiita kohtaamaan maailman!
Helsinkiläinen
Fg-Naxos julkaisee albumin Finngospel –levymerkillä. Levytyssopimus
solmittiin syksyllä 2010.
Levyn tuotannosta vastasi herrasmies Jonas Olsson. Jonaksen lisäksi
miksausvaiheeseen mukaan tulivat Jussi Jaakonaho ja Mikko Raita, Jaakko
Viitalähteen masteroidessa koko nauhan.
-Maailmanluokan ammattilaisia koko nelikko.
Voit tilata uutta levyä ennakkoon aina 16.02 saakka. Ennakkotilatut levyt
toimitetaan julkaisupäivänä ilman postimaksuja.
August – Villi muuli Jakelu: www.fg-naxos.fi
Promootio: annika.koivisto@fg-naxos.fi
keikat: August / 040-770 7794 / Esa
Kuuntele
levyn nimibiisi Villi muuli ennakkoon MySpacesta tai kuvituksen kera
YouTubesta!
Levyn biisejä kuultavissa jo ainakin Radio Deillä!
August-nettisivuja päivitetään ympäriinsä vielä ennen julkaisupäivää.
Nähtäville tulee esimerkiksi studiopäiväkirjoja, uusia promokuvia,
tiedotteita ym
Syksy on ollut Augustille työntäyteistä aikaa ja voimavarat ovat olleet
suunnattuna täysipainoisesti uuden levyn työstämiseen. Vihdoin pitkä uurastus
alkaa tuottaa lopullista tulosta ja viime päivinä olemme saaneet kuulostella
jo muutamia tulevan albumin miksattuja hittejä :) Hyvää kannattaa siis
odottaa, mutta odottelua ei jatku enään pitkään - sen lupaamme.
Julkaisukuvioista ja muista levyä koskevista mielenkiintoisista
yksityiskohdista ilmoittelemme lähiaikoina. Uusia uutisia odotellessa, käy
tarkistamassa (vihdoinkin!!) ajantasainen keikkapäiväkirja
kesän ja syksyn keikoilta! Uuden levyn maistiaisia saattanee olle luvassa
myös Vaasassa 27.11., joten lähe messiin ja ota kaveri mukaan!
24/09/10 AUGUST @ TV7 1.10. klo 17.30
Augustilla oli syksyn mittaan ilo olla vieraana TV7:lla esitettävässä
Kenkälaatikko-ohjelmassa. Augustin vierailu Ilkka Jääskeläisen juontamassa
ohjelmassa on nähtävissä TV7-kanavalla ensi viikon perjantaina eli 1.10. klo
17.30. Virittäkää siis ruudut kohdalleen. " Nuortenohjelma
Kenkälaatikko on huumoripitoinen bändien haastatteluohjelma, jossa
bändiläiset tuovat kenkälaatikossa mukanaan joitakin tärkeitä esineitään,
osallistuvat sanaselityskisaan ja lopuksi ilahduttavat katsojia
musaesityksillään. "
27/08/10 UUDEN ALBUMIN ENNAKKOTILAUS
Augustin
kolmannen albumin ennakkotilaus on käynnissä! Työnimeä "Villi
muuli" -totteleva kokonaisuus saa syksyn mittaan vielä muutaman helmen
osaksensa, jonka myötä yhtye pääsee jälleen täysipainoisesti tien päälle -
toivottavasti myös sinun paikkakunnallesi. Ennakkotilausta täyttelemään
pääset kätevimmin viereisestä mainosboxista tai klikkaamalla sivun
päävalikosta "August-kauppa" -kohtaa. Tsekkaa myös viimeisimmät
kuulumiset studiopäiväkirjasta.
11/06/10
LEVY VALMISTUU SUUNNITELLUSSA AIKATAULUSSA - KESÄLLÄ PALJON TEKEMISTÄ
Kevät on pinossa, ja huhti-toukokuun aikana äänitettiin tavoitellut kahdeksan
uutta kappaletta. Kaikkeen ollaan tässä vaiheessa tyytyväisiä, kuten asiaan
kuuluu. Koko bändi on edelleen tuottajaa myöten yhtä mieltä siitä, että
August on tekemässä kokonaista äänilevyä. Takana on erittäin suuritöiset
kahdeksan kuukautta, mutta samoin on kesäkuukausien laita alkusyksyllä
kompattuna. Mielekkään lopputuloksen takaamiseksi on vaihdettava yhä
suurempaa pykälää silmään, mutta pystymme tähän, koska näin on päätetty.
-->Kesä-,
heinä- ja elokuu hikoillaan treenikämpällä ja syyskuussa vilvoitellaan
tarkkaamon ilmalämpöpumpun alla. Lokakuun miksauksilla puristetaan sitten
hikipisarat timanttiseksi tuotokseksi. Odottavan aika on tunnetusti pitkä,
mutta laatu on päivän sana. Malttia, ystävät!
Kesällä
ehditään sentään soitella vähän julkisestikin. Jos haluat kuulla edes
ripauksen tulevan levyn musiikista, ratsasta laukaten Kälviälle heinäkuussa.
Mahdollisuuksia on kaksi, joista ensimmäinen valtakunnallisessa
Evankeliumijuhlassa "Risti näkyy". Tulethan?
- - August mukana netin eri kerroksissa: huomaathan
sivun alalaidassa olevat linkit yhteisöpalveluihin! - - -------------------------------------------------------------------------------------------------
Augustin
kolmannen albumin äänitykset alkavat ensi viikolla, ja näin ollen uudella
levyllä alkaa olla muutakin kuin työnimi. Viimeisen kuukauden aikana on vielä
hiottu biisejä ja treenattu soittovirettä äärimmilleen. Lisäksi positiivista
ongelmaa on aiheuttanut yhä uusien kappaleiden syntyminen. Paljon kanssa
kuitenkin pärjää, sanotaan. Kannattaa pysyä langoilla, nimittäin Villi muuli
palaa asiaan.
Myös
nettisivuja on päivitetty. Vilkaise vaikka tulevia kesän keikkoja.
24/02/10
KEIKKATAUON SATOA OSA 1 - STUDIOPÄIVÄKIRJA
Lunta
on piisannut ja pakkanen pahoinpidellyt sitten viime kuulumisten. Ollaan
siinä pisteessä, että August on lokakuusta lähtien työstänyt levyllisen
verran uutta materiaalia, joka on nyt käynyt ensimmäisen esituotantorupeaman
läpi. Mitä kaikkea on tapahtunut - sen ilmiantaa häpeilemätön August studiopäiväkirja mallia 2010.
Olkaa hyvä.
Aivan totta, siirryttyämme 2010-luvulle, on August tuonut maailmalle oman
näkemyksensä musiikista jo kahdella vuosituhannella ja kolmella
vuosikymmenellä. Ei ole kuitenkaan syytä jäädä nojailemaan liiaksi
menneeseen. Sitä vastoin nyt on suunnistettava mitä suuremmalla syyllä kohti
huhtikuuta ja uuden materiaalin kasetointia. Tähän liittyvät uutiset löytyvät
augustit.net:istä tasaisin väliajoin.